Femmagaala 2019 – Powered by Varusteleka

Jaa Facebookissa
Femmagaala 2019

Femmagaala / Historia / Äänestä Yleisö-Femmassa

Varusteleka.fi

Olarin Panimo
Basso radio
Meteli
Möysä
Femmagaalan 2019 kumppanimme ovat Varusteleka.fi, Olarin Panimo, Basso, Meteli, Möysä, Lahden Elmu!

”Vaikka artisti ei olekaan myynyt kybällä, voidaan se silti palkita Femmalla”, tokaisi aikoinaan nykyisin vastaperustetun Helsingin tapahtumasäätiön toimitusjohtajan pestissä toimiva Stuba Nikula.

Siitä se idea sitten lähti, ja järjestyksessään peräti 16. Femmagaala järjestetään 2. helmikuuta 2019 Möysän musaklubilla Lahdessa. Luit aivan oikein: Femmagaala siirtyy Lahteen – hyppy tuntemattomaan! Ennakkoliput saat Tiketista.

 

3. helmikuuta 2019

Femmat jaettiin tällä kertaa Möysän musaklubilla Lahdessa – samaan aikaan kun Nelonen Median edustat taputtelivat itseään selkään Hartwall-areenalla

Femmagaalaa vietettiin lauantaina 2. helmikuuta Lahdessa Möysän musaklubilla Mössössä. Esiintymässä nähtiin Huora, MC Taakibörsta sekä Pertti Kurikan nimipäivät -yhtyeen rumpalin Tonin uunituore humppabändi Taikasydän.

Toisin kuin Emma-gaalan tapauksessa, Femmoissa palkitaan muitakin kuin lähimpiä Nelonen Median yhteistyökumppaneita. Eräs yhtäläisyys tosin Emmojenkin kanssa löytyi: Femma-Femman eli vuoden parhaan yhtyeen tai esiintyjän palkinnon voitti niin Femmoissa kuin Emmoissakin (kriitikoiden valintana) Ruusut.

Vaan siihenpä yhteydet loppuvatkin. Femmoissa kunnioitettiin muun muassa parasta örinämetalliyhtyttä (Demilich), Maakunta-femma jaettiin Paavoharju-yhtyeestä ja monesta muusta projektistaan tunnetulle Lauri Ainalalle, kun taas parhaan elektronisen musiikin esiintyjän palkinto meni Detaljille. Tulokas-Femman voitti mainio Maustetytöt, ja Jazz-Femma puolestaan jaettiin Virta-yhtyeelle.

Kevyemmissä kategorioissa voitot menivät muun muassa Pelle Miljoona Oy:lle (Pillifarkut, joihin vielä mahdut -Femma) sekä Dallas Kalevalalle (Pillifarkut, joihin et enää mahdu -Femma). Lahti-Femmalla palkittiin paras Lahti-aiheinen taho, ja voiton vei toimittaja Ilkka Mattilan nenän edestä Lahtiblogi-sivusto.

Yleisöäänestyksen voitti… kuka muu muka? Cheek tietenkin.

Kaikki kategoriat ehdokkaineen ja voittajineen (ne lihavoidut) näet alta.

Ensi vuonna nähdään taas!

Loppuun vielä kiitos yhteistyökumppanille, jotka mahdollistivat vuoden juhlat Varusteleka.fi, Olarin Panimo, Basso, Meteli, Möysä, Lahden Elmu ja Antti Sepponen!

FEMMA-FEMMA
Ydinperhe
Ruusut
DJ Ibusal
Vesta
The Holy

TULOKAS-FEMMA
Onni Boi
Maustetytöt
Lac Belot
Melo
Lähiöbotox

LIVE-FEMMA
Matriarkaatti-klubi
Kaupungin Äänet
D.R.E.A.M.G.I.R.L.S.
45 Special, Oulu
Fullsteam @ Temppeliaukion kirkko (Grouper, William Basinski jne.)

MAAKUNTA-FEMMA
Vasas Flora och Fauna
Lauri Ainala
Jukka Nissinen
Jari Raaste
Jaakko Laitinen ja Väärä Raha

PILLIFARKUT JOIHIN ET ENÄÄ MAHDU -FEMMA
Disco Ensemble
Dallas Kalevala
LCMDF
Maija Vilkkumaa
Hesarin kulttuuritoimitus

PILLIFARKUT JOIHIN VIELÄ MAHDUT -FEMMA
Sam Yaffa
Andy McCoy
Ari Taskinen
Tumppi Varonen
Pelle Miljoona

Pelle Miljoona Oy (koko yhtye, tietenkin)

NAPINPAINAMIS-FEMMA
Exploited Body / Noah Kin
Detalji
Kalifornia-Keke
Amnesia Scanner
Jori Hulkkonen

ÖRINÄ-FEMMA
Galvanizer
Demilich
Festerday
Trollheims Grott
Moonsorrow

LAHTI-FEMMA
Z-juna Helsinkiin
Lahti-blogi
Matti Mikkola ja Otto Grundström
Ilkka Mattila
Maauimalan sulkeminen hellekesänä Cheekin konserttien vuoksi

JAZZ-FEMMA
Mopo
Virta
Njet Njet9
Matti Nives (We Jazz)
Olli Ahvenlahti

YLEISÖ-FEMMA
Cheek

OHO ME UNOHDETTIIN -FEMMA
Jukka Nousiainen

KUNNIAMAININNAT
Olarin Panimo – Olarin Ässä LPRHC Festin koreografioista
Lihamuki World Cup – Marko Haavisto
Creat – Lahti

 

2. helmikuuta 2019

Tänään Femmagaala Lahden Möysän musaklubilla klo 20

Femmagaala tänään!

Illan aikataulu:

20:00 ovet
20:45 Taikasydän
21:30 Kunniamainintojen jako
22:00 MC Taakibörsta
23:00 Femmagaala
00:00 Huora
01:15 DJ Chico

 

23. tammikuuta 2019

Pillifarkkuja ja örinää – tätä kaikkea tarjolla tämän vuoden Femmagaalassa!

Lauantaina 2. helmikuuta järjestettävä Femmagaala on julkistanut tämän vuoden ehdokaskategoriansa.

Möysän musaklubilla Lahdessa jaetaan tänä vuonna muun muassa Pillifarkut joihin et enää mahdu -Femma, Pillifarkut joihin yhä mahdut -Femma, Örinä-Femma sekä Napinpainamis-Femma. Tätä vuotta ennen Femmoja on aina vietetty Helsingissä. Lahteen siirtymisen kunniaksi jaetaan myös erityinen Lahti-Femma. Uusia kykyjä nostetaan esiin Tulokas-Femmassa, kun taas Maakunta-Femma muistaa artisteja myös Kehä kolmosen ulkopuolella.

Femmagaalassa esiintyvät tänä vuonna mediamaailmaa järisyttäneen sensuurikohun keskelle viime vuoden lopulla ajautunut punkyhtye Huora, Suomen veikeimmät ja räävittömimmät keski-ikäiset räppärit eli MC Taakibörsta sekä Pertti Kurikan Nimipäivät -yhtyeestä tunnetun rumpalin Toni Välitalon uusi humppabändi Taikasydän.

Toisin kuin eräässä toisessa (aivan sattumalta samaan aikaan) järjestettävässä musiikkigaalassa, Femmat jaetaan tänäkin vuonna vain ja ainoastaan taiteellisin perustein. Kukaan gaalatuomariston jäsenistä ei ole mukana edistääkseen omaa tahoaan tai levy-yhtiötään, eikä palkittujen kohdalla tuijotella myyntilukuja. Femmagaala – artistien ja yhtyeiden eikä levy-yhtiöiden kvartaalitalouden asialla jo vuodesta 2004!

Eli kuten vanha Femma-sanonta kuuluu: ”Vaikka artisti ei olisikaan myynyt kybällä, se voidaan silti palkita Femmalla.” Kaikki kategoriat ja ehdokkaat löydät alta. Illan aikana jaetaan myös kunnianmainintoja.

Tapahtuman Facebook-sivut löydät täältä. Hanki itsellesi lippu nyt Tiketista.

Femmagaala 2019: Huora, MC Taakibörsta, Taikasydän

2. helmikuuta, Möysän musaklubi, Lahti

Yhteistyössä: Varusteleka.fi, Olarin Panimo, Meteli, Basso, Möysän musaklubi – Mössö, Lahden Elmu, Femmagaala

FEMMA-FEMMA
Ruusut
Ydinperhe
DJ Ibusal
Vesta
The Holy

TULOKAS-FEMMA
Onni Boi
Maustetytöt
Lac Belot
Melo
Lähiöbotox

LIVE-FEMMA
Matriarkaatti-klubi
D.R.E.A.M.G.I.R.L.S.
45 Special, Oulu
Kaupungin Äänet
Fullsteam @ Temppeliaukion kirkko

MAAKUNTA-FEMMA
Vasas flora och fauna
Jukka Nissinen
Jari Raaste
Lauri Ainala
Jaakko Laitinen ja Väärä Raha

PILLIFARKUT JOIHIN ET ENÄÄ MAHDU -FEMMA
Disco Ensemble
Dallas Kalevala
LCMDF
Maija Vilkkumaa
Hesarin kulttuuritoimitus

PILLIFARKUT JOIHIN VIELÄ MAHDUT -FEMMA
Sami Yaffa
Pelle Miljoona
Ari Taskinen
Tumppi Varonen
Andy McCoy

NAPINPAINAMIS-FEMMA
Exploited Body / Noah Kin
Kalifornia-Keke
Amnesia Scanner
Jori Hulkkonen
Detalji

ÖRINÄ-FEMMA
Demilich
Galvanizer
Festerday
Trollheims Grott
Moonsorrow

LAHTI-FEMMA
Lahti-blogi
Z-juna Helsinkiin
Matti Mikkola ja Otto Grundström
Ilkka Mattila
Maauimalan sulkeminen hellekesänä Cheekin konserttien vuoksi

JAZZ-FEMMA
Virta
Mopo
Njet Njet 9
Matti Nives (We Jazz)
Olli Ahvenlahti

YLEISÖ-FEMMA
Voittaja yleisöäänestyksen perusteella – Äänestä nyt Yleisö-Femmassa

 

11. tammikuuta 2019

Tämän gaalan voittajia eivät levy-yhtiöiden markkinavoimat sanele – Femmagaala siirtyy Lahteen!

Lauantaina 2. helmikuuta ns. räjähtää Femmagaalan suhteen. Ensimmäistä kertaa vaihtoehtogaalan historiassa pääkaupungin kirkkaat valot vaihtuvat Suomen Chicagona tunnettuun kaupunkiin ja Möysän musaklubiin. Kyllä, Femmagaala järjestetään tänä vuonna Lahdessa!

”Jokainen tsäänssi on mahdollisuus. Tämä on meiltä hyppy tuntemattomaan Lahden oman pojan Janne Ahosen hengessä”, Femmagaalan organisaatiolautakunta perustelee päätöstä uudelle bilekaupungille.

Tämän vuoden Femmagaalassa esiintyvät mediamaailmaa järisyttäneen sensuurikohun keskelle viime vuoden lopulla ajautunut punkyhtye Huora, Suomen veikeimmät ja räävittömimmät keski-ikäiset räppärit eli MC Taakibörsta sekä Pertti Kurikan Nimipäivät -yhtyeestä tunnetun rumpalin Toni Välitalon uusi humppabändi Taikasydän. Bändit soittavat täyspitkiä keikkoja aiempien vuosien tapaan!

Luonnollisesti Femmagaalan lahjomaton tuomaristo on kokoontunut jälleen yhteen ja löytänyt palkittavakseen viime vuoden kotimaisesta musiikkimaailmasta ne kiinnostavimmat, rohkeimmat ja omaperäisimmät artistit ja yhtyeet. Toisin kuin eräässä toisessa (aivan sattumalta samaan aikaan) järjestettävässä musiikkigaalassa, Femmat jaetaan tänäkin vuonna vain ja ainoastaan taiteellisin perustein. Kukaan gaalatuomariston jäsenistä ei ole mukana edistääkseen omaa tahoaan tai levy-yhtiötään, eikä palkittujen kohdalla tuijotella myyntilukuja. Illan aikana jaetaan myös kunniamainintoja arvostettujen tahojen toimesta.

Femmagaala – artistien ja yhtyeiden eikä levy-yhtiöiden kvartaalitalouden asialla jo vuodesta 2004! Eli kuten vanha Femma-sanonta kuuluu: ”Vaikka artisti ei olisikaan myynyt kybällä, se voidaan silti palkita Femmalla.

Tapahtuman Facebook-sivut löydät täältä. Hanki itsellesi lippu nyt Tiketista.

Femmagaala 2019: Huora, MC Taakibörsta, Taikasydän

2. helmikuuta, Möysän musaklubi, Lahti

Yhteistyössä: Basso, Meteli, Möysän musaklubi – Mössö, Lahden Elmu, Femmagaala

 

 

24. helmikuuta 2018

Femmoja juhlittiin taas vauhdikkaasti, vaikka Siltsu ei paikalla ollutkaan

Femmagaala 2018 -tapahtumaa vietettiin Helsingin Nosturissa perjantaina. Illan aikana nähtiin esitykset Aarnikotkilta, Dallas Kalevalalta sekä Saimaalta, joka heitti extraspesiaalin kahden ja puolen tunnin erikoiskeikan. Luonnollisesti paikalla jaettiin myös Femma-pokaalit. Kaikkein kauneimman ja suurimman ja samalla tärkeimmän palkinnon voitti Lau Nau loistavalla albumillaan Poseidon. Todellisen kaniinin hatustaan veti Maria Monde, joka oli masinoinut faninsa yleisöäänestyksen suhteen niin hyvin, että tämä voitti Yleisö-femman palkinnon.

Suurkiitokset vielä yhteistyökumppaneille, jotka mahdollistivat nämä juhlat: Varusteleka.fi, Onnibus.com, Apothic Inferno, Nosturi, Meteli ja Basso! Juontajinamme toimivat Mustapekka Ruuska ja Heikki Helastinen. Kaikki kategoriat voittajineen näet alta.

TULOKAS-FEMMA
Kynnet

FEMMA-FEMMA
Lau Nau

LIVE-FEMMA
Uusi Tampere

AHONLAITA-FEMMA
Gettomasa & Jyväskylän koko räpskene, about 1000 possea

VUODEN KAATUNEET -FEMMA
Pertti Kurikan Nimipäivät

RAHALLA SAA JA MOPOLLA PÄÄSEE -FEMMA
Wintersun – joukkorahoituskampanjoilla studio himat ja saunat

NIIN MINKÄSLAINEN HOMMA -FEMMA
Slush Music

HAITSURÄPPI-FEMMA
Versace Henrik

KAKKA LENTÄÄ -FEMMA
Mikael ‘MG’ Gabriel vs Nelonen Media

VIIMEISET MOHIKAANIT -FEMMA
Yari ja Se

TULIN VAUHDILLA -FEMMA
Jari Sillanpää

FEMMADAMUS – FEMMA – eli Femman kristallipallopalkinto tulevasta comebackistä
Zen Cafe

YLEISÖ-FEMMA
Maria Monde

Yhteistyökumppaneiden kunniamainintapalkinnot:
Varusteleka – Circle
Onnibus – Nälkä (lehti)
Creat – Kahvila Saha (Haistakaa paska, Kokkolan kaupunki!)

 

9. helmikuuta 2018

Femmagaala täyttää 15 vuotta – Emma-Gaala mukaan vaivaisella 280 eurolla!

Suomen suurin ja osallistujille satoja euroja Emma-gaalaa halvempi Femmagaala täyttää tänä vuonna 15 vuotta. Epätasalukua vietetään Helsingin Nosturissa 23. helmikuuta klo 20.00 alkaen.

Esiintymässä nähdään illan aikana Aarnikotkat, Dallas Kalevala sekä 2,5 tunnin mittaisen erikoiskeikan heittävä Saimaa. Tapahtuman juontavat tänäkin vuonna yleisön pyynnöistä huolimatta televisiosta tutut Heikki Helastinen ja Mustapekka Ruuska.

Tämän vuoden ehdokaslista on värikäs ja kirjava kuin Soundin päätoimittajan housuvalikoima. Ahonlaita-femmassa palkitaan Helsingin ulkopuolisia tekijöitä – joskus kun tuntuu siltä, että koko musiikkibisnes pyörii nasaalia vääntävien stadilaisten ympärillä. Vuoden kaatuneet -femmassa palkitaan viime vuonna kunniakkaan uransa päättäneitä tekijöitä, kun taas yhteisörahoituskampanjat on tänä vuonna huomioitu omalla Rahalla saa ja mopolla pääsee -femmalla.

Femmagaala ei suinkaan ole unohtanut myöskään isojen levy-yhtiöiden sisäsiittoisia seurapiirikestejä eli Emma-gaalaa: tänä vuonna Emma-gaalan järjestäjät pääsevät nauttimaan ikiomasta Femma-ehdokkuudesta Niin minkäslainen femma -kategoriassa vaivaisella 280 euron lahjoituksella (huom: hinta ei sisällä ateriaa, maksu käteisellä paikan päällä).

Vuoden 2018 Femmagaalan mahdollistavat Varusteleka, Onnibus.com, Apothic Inferno, Basso, Meteli ja Nosturi!

Tapahtuman Facebook-sivut löydät täältä.
Ja liput 17,50 € sis. palvelumaksun. Ennakkoliput Ticketmasterista.

Ääänestä Yleisö-Femmassa tästä

Kategoriat ja ehdokkaat:

TULOKAS-FEMMA
M, Kynnet, Autiomaa, IBE, Tomppabeats

FEMMA-FEMMA
Circle , Litku Klemetti, Gasellit , Pimeys , Lau Nau

LIVE-FEMMA
Superwood festival, Bättre Folk, Uusi Tampere, Kontula Electronic, Lepakkomies

AHONLAITA-FEMMA
Lasten hautausmaa, Gettomasa ja Jyväskylän koko räpskene, Lapin Helvetti, Anal Thunder, LPRHC-fest

VUODEN KAATUNEET -FEMMA
Pertti Kurikan Nimipäivät, HIM, Nopsajalka, Green Grass Records, Remu

RAHALLA SAA JA MOPOLLA PÄÄSEE -FEMMA
Wintersun – joukkorahoituskampanjoilla studio, himat ja saunat, Loukko – yleinen esteetön taidetila, Kone-suomi –kirja, Jukan Musiikki, Basso Noste

NIIN MINKÄSLAINEN HOMMA -FEMMA
Dxxxa D ja Nukkehallitus – Mään, Slush music, Slim Mill, Pekka Haaviston DJ-keikkat,, Emma-gaala mukaan ehdokkaaksi 280 eurolla (ei sisällä lounasta)

HAITSURÄPPI-FEMMA
Pastori, Cledos, Ibe, Mouhous, Versace Henrik

KAKKA LENTÄÄ -FEMMA
Renaz vs nakkikesti-risteily, Nosturi Steelchaos –keissi, Teosto vs. Google,MG vs radiot vai tuotantoyhtiöt, Juno vs. Levy-yhtiöt

VIIMEISET MOHIKAANIT -FEMMA
Popeda, Yari ja Se, Ritarikunta, Melrose, Oranssi Pazuzu

TULIN VAUHDILLA -FEMMA
Azazel (Steelfest ja taksimainos), Jari Sillanpää, Reino Nordin, Mikael Gabriel, Jyrki 69

FEMMADAMUS-FEMMA – Femman kristallipallopalkinto tulevasta comebackistä
YUP, Zen Café, Fintelligens, Ultramariini, Jare (Cheek)

 

16. tammikuuta 2018

Femmagaalassa esiintyvät Saimaa, Dallas Kalevala ja Aarnikotkat!

Saimaa soittaa Femmagaalassa, Helsingin Nosturissa, speciaali 2,5 tunnin pituisen keikan. Tätä et tule todistamaan missään muualla!! Olemme tästä erittäin innoissamme!!

Suursuosioon vuoden 2014 Pepe & Saimaa –albumillaan noussut Saimaa –yhtye julkaisi uransa kolmannen albumin 22.12.2017. Uusi levy on nimeltään Urheilu-Suomi ja kaiken kaikkiaan noin 160 minuuttia musiikkia sisältävä tuplalevy on syntynyt rinta rinnan Ylellä parhaillaan esitettävän Urheilu-Suomi -dokumenttisarjan kanssa. Saimaan Urheilu-Suomi-albumi on itsenäinen teos, jonka musiikkia kuullaan televisiossa esitettävässä dokumenttisarjassa.

”Minun piti alunperin tehdä tunnusmusiikki Urheilu-Suomi–dokumenttisarjaan normaalina päivätöinäni. Aloin kuitenkin haaveilla ideasta tehdä tunnari erityisellä tavalla, omalla Saimaa-bändillä. Ylellä innostuttiin ideasta ja se pian se laajeni koko sarjan musiikin toteutukseen sekä kokonaiseen teema-albumiin. Kävi ilmi, että urheilumaailma oli aivan erityisen inspiroiva teema. Onhan urheilu tosi esteettistä ja rytmikästä ja dramaattista.”, valottaa Matti Mikkola levyn ensiaskelia.

Dallas Kalevala on Lapko-yhtyeestä tuttujen Ville Maljan ja Jussi Matikaisen uusi yhtye. Debyyttialbumia työstävä Dallas Kalevala on julkaissut kaksi singleä tulevalta albumiltaan ja kerännyt mainetta tajuttoman kovana livebändinä.

Dallas Kalevala on kiihottunutta, subarktista pop-musiikkia. Se ui alasti Iggy Popin ja Justicen välissä kesäyössä. Ville Malja ja Jussi Matikainen ovat työstäneet uutta musiikkia Berliini-Kokemäki-Reykjavik-Suomenlinna -akselilla. Matkalla on humalluttu yllättävistä asioista ja käännytty uusille poluille vanhojen turvallisten reittien sijaan.

Dallas Kalevala viimeistelee parhaillaan uusia kappaleita Teosto-palkitun tuottajan Kalifornia Keken kanssa.

Aarnikotkat on Femmagaalan kolmas esiintyjä. Helsinkiläinen rap-yhtye Aarnikotkat muodostuu viidestä MC:stä (Rumilus, Carlito, Leo G, MC Pösö & Santana), jotka vuonna 2011 kantoivat kaiuttimen puistoon ja ottivat vapaatyylit haltuunsa. Siipivälin kasvaessa tekeminen konkretisoitui ja kaduilla alettiin huhuilla mystisen hybridiolennon perään.

Sittemmin Aarnikotkat a.k.a. SunLempiPoikabändi ovat seikkailevat rapin eri alalajien parissa, sekoittaen ja yhdistäen niitä. Aarnikotkien valttikortteja ovat päätähuimaava lavashow, poikaimaisen härskit freestylet, ja tiukat yhteistuplaukset. Kotkien esikoisalbumi julkaistaan Överdog Recordsin kautta kesällä 2017.

Tapahtuman Facebook-sivut löydät täältä.
Ja liput 17,50 € sis. palvelumaksun. Ennakkoliput Ticketmasterista.

 

24. marraskuuta 2017

15. Femmagaala tulee taas 23. helmikuuta 2018 Nosturiin

Rock-setä Wallu Valpion ja entisen Helsingin kulttuurijohtaja Stuba Nikulan perustama Femmagaala täyttää 15-vuotta ja sitä juhlistetaan seuraavassa palkintogaalassa perjantaina helmikuun 23. päivänä, 2018, Nosturissa. Naimaikään päässyt koko kansan palkintogaala on perustamisestaan lähtien palkinnut musiikkialan konkareita, tulokkaita, onnistumisia ja kömmähdyksiä.

Edellisessä Femmagaalassa palkittiin m.m. Litku Klemetti tulokas-Femmalla, Femma-Femma palkinto annettiin Mikko Joensuulle ja Soundin äskettäin valitsema vuoden tulokas, Vesta, huomioitiin jo tuolloin Oho, unohdettiin tää -Femmalla. Gaalan kohokohtiin nousi DJ Veskun tulkinta ja yhteislaulu Bohemian Rhapsodysta sekä Heikki Helastisen ja Mustapekka Ruuskan gaalajuonnon kaappaus.

Femmagaalan historian aikana on palkittu monta nykypäivän suuruuksia kuten Stam1na, Regina, von Hertzen Brothers, Jukka Poika, Mirel Wagner, Liekki, Death Hawks, Paperi-T. Mainittakoon vielä Jonna Tervomaa, HIM, Apulanta, Paula Vesala ja Michael Monroe.

Kenet palkitaan tulevassa gaalassa? Sen päättää tuomaristo koostuen musiikkialan vaikuttajista, mutta Yleisö-Femman voittajaa voi äänestää kuka vain. Kategorian ehdokkaana ovat kaikki yli 5 kertaa viime vuonna keikan soittanutta yhtyettä ja artistia. Yleisö-Femman äänestyksen ajankohta ilmoitetaan myöhemmin.

Vuoden 2018 tapahtuman esiintyjät julkaistaan myöhemmin. Ja muista, että jokainen yhtye heittää täyspitkät keikat!

Tapahtuman Facebook-sivut löydät täältä.
Liput 17,50 € sis. palvelumaksun. Ennakkoliput Ticketmasterista.

Lue myös: Femmagaalan historia

 

5. maaliskuuta 2017

Femmagaalan voittajat ovat:

FEMMA-FEMMA: Mikko Joensuu

TULOKAS-FEMMA: Litku Klemetti

OHO UNOHDETTIIN -FEMMA: Vesta

MESTA-FEMMA: H2Ö

SELVIYTYJÄ-FEMMA: Sideways

STILL ALIVE -FEMMA: Pekka Aarnio

KUNNIALLA LOPPUUN ASTI -FEMMA: We Got Beef

VIENTI-FEMMA: ALMA

KIRJA-FEMMA: Radio kuuluu kaikille – Pentti Kemppainen

FORMAATTI-FEMMA: WMA-äänitiedostot

MOGULI-FEMMA: Tomi Pulkki & Jarkko Pietarinen (Svart Records)

POPCORNI-FEMMA: Kallio Block Party vs Timo Santala

KAIKILLA FESTAREILLA-FEMMA: JVG

YLEISÖFEMMA: Sairas-T

Kunniamainintoja jaettiin seuraavasti:

Creat: DJ Vesku

Elmun Vuoden shokeeraavin sukupuoliteko = you Go (no Ho) GIRL = Viivi Huuska

Rumban Nisse M: Mikael Gabriel

Tex Hänninen Säätiö: John Phillip Mäkinen

Bassoradion Vuoden musiikillinen yritysvideo: Tieto Oyj – Value for Life

Onnibusin Vuoden ONNIstuja: Heikki Helastinen & Mustapekka Ruuska

Varustelekan Vuoden räjähtävin teko: Pete Parkkonen

 

26. tammikuuta 2017

Femmagaala palaa juurilleen konserttiareena Nosturiin

Musiikkialan Femmagaala-palkinnot jaetaan jälleen maaliskuussa. Tällä kertaa palkintokategorioissa ruoditaan mm. musiikkialan viihdyttävintä tapahtumaketjua sekä sitä, kuka on ollut Suomen vientivaltti ALMAn – anteeksi, Herran vuonna 2016.

Gaalan työryhmä on jo vuosia valinnut musaskenen merkittävimpiä ilmiöitä, artisteja sekä muita kunnian ansaitsevia. Myös Turmion Kätilöt on palkittu useaan otteeseen.

Tämäkään vuosi ei tee poikkeusta toimintatapoihin. Palkinnot jaetaan tuttuun tapaan niin vittuilun, ylistyksen kuin kunnioituksenkin kautta: POPCORNI-FEMMA-kategoriassa sukelletaan muun muassa somebiiffien ja videokuvausten maailmaan, kun taas SELVIYTYJÄ-FEMMA jaetaan taholle, joka on myllerrysten jälkeenkin selvinnyt kuivin jaloin muutoksista. Tosin alaston ja märkä (ja märkyyttä aiheuttava) Pete Parkkonen valitsi täysin toisenlaisen selvitymiskeinon päästäkseen ehdolle. Totuttuun tapaan FEMMA-FEMMA on tänäkin vuonna se kirkkain kruunu(majoneesi), jota voittaja voi muistella kiikkustuolissa nuorisolle. Katso kategoriat ja ehdokkaat alta.

Vuoden 2017 tapahtumassa esiintyvät Teksti-TV 666, Töölön Ketterä ja Mara Balls. Huom! Jokainen yhtye heittää täyspitkät keikat!

Femmagaalan mahdollistavat Varusteleka, Onnibus.com, Santiago 1541, Bassoradio, Meteli ja Nosturi.

Tapahtuman Facebook-sivut löydät täältä.
Liput 16,5/17€ sis. palvelumaksun. Ennakkoliput Ticketmasterista.

Lue myös: Femmagaalan historia

FEMMAGAALA

Kategoriat ja ehdokkaat 2017

FEMMA-FEMMA
Ehdokkaat: Svart Records, Mikko Joensuu, Paperi T, ALMA, Rockfestivaali Naamat

TULOKAS-FEMMA
Ehdokkaat: Litku Klemetti, Töölön Ketterä, Paula Vesala, ALMA, Mara Balls, The Holy

MESTA-FEMMA
Ehdokkaat: H2Ö, Konepajan Bruno, Alakulttuuritalo, Tenho, Kompleksi, Telakka

SELVIYTYJÄ-FEMMA
Ehdokkaat: Sideways,Turku, Apulanta, Radio Helsinki, Pete Parkkonen

STILL ALIVE -FEMMA
Ehdokkaat: Yari, Pekka Aarnio, Paula Koivuniemi, Kauko Röyhkä, Paula Vesala

KUNNIALLA LOPPUUN ASTI -FEMMA
Ehdokkaat: We Got Beef, Ruger Hauer, Jättömaa, Riki Sorsa, Keltainen Talo, Trees of Eternity

VIENTI-FEMMA
Ehdokkaat: Satellite Stories, ALMA, Saara Aalto, Puppa J:n passi, Santa Cruz

KIRJA-FEMMA
Ehdokkaat: Post Alfa – Henri Pulkkinen, Mad Music – Tuomas Milonoff, Riku Rantala Cheek – Mikko Aaltonen, JVG – Laura Friman, Radio kuuluu kaikille – Pentti Kemppainen

FORMAATTI-FEMMA
Ehdokkaat: Radio SuomiRock, G Livelab, Raskasta Joulua, YleX, WMA-äänitiedostot

MOGULI-FEMMA
Ehdokkaat: Tomi Pulkki & Jarkko Pietarinen (Svart Records), Tapio Korjus, Ville Pystynen, Carla Ahonius, Hiksu Toivanen (Piikkikasvi)

POPCORNI-FEMMA
Ehdokkaat: Axl Smith, Kallio Block Party vs Timo Santala, Andy McCoy vs Olli Lindholm, Tuukka Temonen vs punkkarit, 03 crew Ääniwalli, Cheek ja feikkiparrat

KAIKILLA FESTAREILLA-FEMMA
Ehdokkaat: Juha Tapio, Antti Tuisku, JVG, Sanni, Jari Sillanpää

YLEISÖFEMMA
Osallistu ja vaikuta: Äänestä täällä!

Vuoden 2017 Femmagaala-raadissa on ollut mukana musiikkialan uskottavimpia ja uskomattomimpia tekijöitä:

Nick Triani (levy-yhtiöpomo)
Antti Hietala (ohjelmatoimistopomo)
Iiro Ylönen (promoottori)
Patrik Lindberg (yrittäjä/monitoimimies)
Tino Pirttioja (keikkamyyjä/promoottori)
Liisa Nassir Tolonen (kulttuurituotannon lehtori)
Wilhelm Breitenstein (keikkamyyjä/promoottori)
Wallu Valpio (mediapersoona ja Vasemmiston kuntavaaliehdokas)
Jarkko Fräntilä (tiedotteen oikolukija ja Femman Ilja Janitskin)